*

Jenkan tahti

Soini ja ”juppikootterit” – Erikoinen farssi Sipilän hallitukselta

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) niittasi tänään asian, joka hallituspuolueita on viime päivinä puhuttanut: moottoripyörien ja veneiden verotus. Sipilä ilmoitti nyt, ettei kumpaakaan veroa tule.

Siis jälleen uusi perumispäätös hallitukselta, siinä ei ole mitään uutta. Erikoinen piirre asiassa on ollut hallituspuolueiden julkisuudessa käymä riita aiheesta.

Perussuomalaisia on kismittänyt, että veneveron ohella myös moottoripyörävero on tulkittu heidän ajamakseen. PS on kiistänyt tämän. Oman mausteensa soppaan toi se, että veneverolla ilakoinut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini korjasi kuukausikaupalla myöhemmin puhuneensa juppikoottereista (vesijeteistä) eikä juppiskoottereista. Täysi farssi ottaen huomioon, että juuri tuohon lausuntoon perustui tulkinta siitä, että perussuomalaiset ajoivat moottoripyöräveroa.

PS on viime aikoina julkisuudessa sanoutunut irti moottoripyöräverosta, muttei ole suostunut kertomaan, kuka sen takana sitten on ollut.

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen kuittaili eilen Twitterissä suoraan Soinille veroista. Verkkouutiset kertoi, että PS:n eduskuntaryhmä ei haluaisi moottoripyöräveroa, mutta Soini haluaisi. Ja tänään pääministeri Sipilä kertoi, että nimenomaan Soinin esityksestä moottoripyöräverosta luovutaan. Tuon jälkeen perussuomalaiset kehuskeli silmiinpistävästi asialla tiedotteessaan.

Joku voisi tosissaan opettaa hallitukselle julkisuudenhallintataitoja. Sekoilu vene- ja moottoripyöräverojen kanssa on mennyt ihan farssiksi. Opposition ei ole paljoa tarvinnut huudella – hallitus on tehnyt sen ihan itse.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Niko Sillanpää

Alun perin puhuttiin "juppiskoottereista" ja "herrojen huvikuunareista", kontekstista ei jää epäselvää, etteikö "juppiskootteri" tarkoittanut moottoripyörää. Soini ilmeisesti tosissaan luulee, että persuäänestäjät ajavat vain Poutiaisen mopolla tai Nissan Primeralla.

Soinin populistipelisilmä ja Jussi Jusulan retoriikka haukkasivat tässä episodissa sitä itseään. Oikein kunnolla.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Tarkennan vielä, että Soini siis väittää sanoneensa hallituksen budjetti-infossa sanan "juppikootteri", mutta kaikki kuulivat "juppiskootteri", koska sanaa "juppikootteri" ei ole olemassakaan.

Soini siis sanoi puhuneensa "juppikoottereista ja herrojen huvikuunareista".

Kun asiaa aiemmin tutkiskelin, näytti siltä, että juuri tuohon sanaan perustuu oletus, että PS on moottoripyöräveron takana.

Ihan uskomatonta.

Tässä siis selvitetty juppikootteriasiaa: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/210802-timo-soini...

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Seuraavaksi pitää miettiä, miten menetetyt veroeurot korvataan. Voisikohan opintotukea leikata vielä vähän?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #9

Luovuttiin verosta, joka arvion mukaan ei tuo odotettuja tuloja, vaan todennäköisesti vähentää kokonaiskertymää. Miten siihen liittyy menetetyt veroeurot? Yksinkertaisuuttani luulin, että vältyttiin veroeurojen menettämiseltä, mutta ehkä tässä jäi jokin tvisti ymmärtämättä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #9

Tai korottaa, ottaen huomioon että veron vaikutus valtionkassaan olisi mitä todennäköisimmin ollut negatiivinen.

Sinällään hauskaa ajatella "menetettyinä veroeuroina" veroa jota koskaan ei ollut ja joka sitten ei tulekaan. Paljonko menetämme, kun meillä ei ole partaveroa?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #12

Pietari Suuri, tämä, joka haettuaan polki, eurooppalaisti Venäjän tuossa tuokiossa määräämällä partaveron.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #21

Pelkään että tämän esilletuominen johtaa hallituksessa toimenpiteisiin: "Nyt pantiin hipstereitten naamakarvat verolle."

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #9

Ehdotan takapuolen myyntivoiton hienoista kiristämistä, niin että opintotuki voidaan pitää ennallaan tai kolminkertaistaa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Oliko taktikointia käyttää sanaa tavalla jonka merkityksen voi "hätätapauksessa" muuttaa mieleisekseen? Jos oikeasti suurin osa äänestäjistä olisikin kannattanut juppiskootterien verotusta olisikin tarkoitettu juppikootterilla samaa asiaa. Aika kömpelöä sanojen vääntöä. Ainakin saatiin aikaiseksi huonosti toiminut takaportti.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Nyt Juppiskootterilla tarkoitettiinkin kuulemma vesi-skoottoria .
Pohj.sanom.
Pitäisi puhua kirjakieltä eikä viljellä "Zorpas/melooni" huumoria.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Lehmäkauppa kepu,PS?

Sukupuolineutraali avioliittolaki kumotaan/vene,moottoripyörä vero perutaan?

"Avioliittolaki" kummankin äänestäjäkunnan vakaamuksen mukaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ehkä Soini piti pienempänä pahana tätä, IS:

Hallitus luopuu moottoripyörä- ja veneverosta – Sipilä: ”Soinin ehdotuksesta”

sen sijaan että julkisuudessa olisi muodostunut kuva että keskusta ja kokoomus kävelivät Soinin yli - kuten todennäköisesti kävi.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Joo, siis niinhän tässä kävi varmasti, että Soini joutui väkisin taipumaan ja siksi ottaa asian nyt omiin nimiinsä. Näin politiikassa :)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vai todellisen pomon EU käskystä?

Sattuipa somasti – Suomi sai "huvikuunaripäivänä" myös EU:n huvivenehuomautuksen
Talouselämä 15.2. 13

-Hallitus päätti tänään keskiviikkona luopua suunnittelemastaan "huvikuunariverosta". Tänään Suomelle lähti myös EU:n huomautus huvivenedirektiivin täytäntöönpanosta.

Komissio lähetti Suomelle EU:n rikkomusmenettelyyn kuuluvan niin sanotun perustellun lausunnon huvivenedirektiivin vaatimusten puutteellisesta sisällyttämisestä Suomen lainsäädäntöön.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Selkeä vaalitemppu...miksi se olisi jotakin muuta?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Miksi minulta, iloiselta veronmaksajalta vietiin mahdollisuus nostaa valtakunta suosta. Nyt hallitus saa minulta epäluottamuslauseen:" Hyi Hallitus"!

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Vaikuttaa lähinnä epätoivoiselta rimpuilulta nuo Soinin selittelyt. Venevero kohdennettiin ehdotuksessa kirpaisemaan, suhteessa veneen arvoon, keskimäärin kaikkein kovimmin mökkisaarissa yhteysaluksina käytettäviä perämoottoriveneitä. Ainakaan minkäänlaista mekanismia, joka olisi kohdentunut luksusveneisiin ei ehdotuksessa ollut. Uskomatonta että Soini haluaa puheiden ja tekojen ristiriidasta vielä erikseen muistuttaa.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Jos ei itse päätöksestä ole huomautettavaa niin sitten siitä miten se tehtiin - kun mikään ei miellytä...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Eihän tämä tavallaan liity itse päätökseen mitenkään. Kunhan ilakoidaan sillä, että eilen vannottiin yhtä ja tänään tehdään toista.

Eihän sitä tiedä, vaikka Soinin arvostus poliitikkona noususi merkittävästi. Kuka ei arvostaisi päätöksentekijää, joka sopeutuu vallitsevan tilanteen mukaan? Soini osoittaa olevansa erittäin dynaaminen. Me moukat vain emme asiaa ymmärrä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Todellakin. Jos Soinin kannattama vero olisi ollut vaikka kymmenkertainen nyt esitetystä, myös sen peruumisesta koituva glooria olisi ollut kymmenkertainen.

Pelisilmä petti.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Ei ole huomautettavaa päätöksestä ei, kun ei ole mitään päätettykään.

Jennihän kirjoittikin plokin tästä järjettömästä soutamisesta ja huopaamisesta vene ja moottoripyörä veron ympärillä.

Vai oliko mielestäsi tehty jo jotain päätöksiä ko. verojen suhteen?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ei muuta kuin taas EU mielestä Suomen perustuslaki johon se törmäsi.

Lainoppinut oli nyt hallituksessa kuka?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Jokin on pysyvää kokoonpanosta riippumatta eli vaalien alus-spedeily. Tunnetumpi esimerkki esim. päätösten siirtäminen yli vaalien ...

http://yle.fi/uutiset/3-9347566

Päätöksiä ei voi siirtää aina seuraavien vaalien yli

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Näinhän se Suomessa menee

Huono hallitus kun tällaisia tyhmiä veroja esittää

Huono halltitus kun peruu veronsa.

Hyviä päätöksiä ei Suomessa ole, on vaan huonoja päätöksiä ja huonompia päätöksiä.

Onko mahdollista koskaan, että Suomeen saadaan sellainen hallitus, jota joku jopa pitäisi hyvänä?

Epäilen suuresti, sen verran populisteja ovat media ja me kaikki. :)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Näitä veroja meille tulee vielä ikävä, jos Vihreät ovat hallituksessa, silloin meinaan polttoainevero ja sähkövero moninkertaistuvat. Niin ja kyllähän se tiedetään, että Demarit rakastavat veroja. :)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Lupaan olla ikävöimättä mitään omistamiseen perustuvaa veroa, vaikka sitten mitä keksisivätkin tulevaisuudessa verottaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Minulle eivät siitä Soinin viimevuotisesta puheesta tulleet hetkeksikään mieleen moottoripyörät. Oli itsestään selvää, että puhuttiin vesistä ja juppikootterit ovat vesijettejä.

Farssi on totta, eikä sitä varten tarvitse viime vuotta kaivella. Soinihan ilmoitti yhden vuorokauden välein, että venevero tulee ilman muuta; ja ei tule missään tapauksessa.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Putous-ohjelman voi kyllä lopettaa, viihdettä tulee hallituksen taholta jo aivan riittävästi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta:
Pystyvätkö tähän vain perussuomalaiset? Puolue iloitsee sekä moottoripyöräveron tulosta että sen torjumisesta.
HS
Ei pysty muut.

Käyttäjän luomu65 kuva
Eero Mattila

Eikö kuitenkin ole hyvä asia, että veroista luovuttiin???
- huonomminkin voisi mennä ja on mennyt...

"Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen puolivälitarkastelun valmistelussa todettiin, että kaikki hallitusohjelman perusasiat olivat pettäneet."

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Sekö nyt tasaa SOS-hallituksen kompastelut?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei, mutta kukas se aina vanhoja muistelee täällä?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kerenskin hallitus se vasta huono oli.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Ihana Jenni teet hyvvää työtä!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Itse olen samaa mieltä suomalaisen median kanssa, että syypää on Donald Trump ja hänen mätä hallintonsa.

Vai onko media kääntänyt takkinsa ?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Tyhjänpäiväinen blogi.

Keskustelu samaa luokkaa.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Vautsi, ja siitä huolimatta viitsit kommentoida :)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Mutta mitä näiden kaatuneiden verojen tilalle? Kenties joku diabetes-lääkekorvausten leikkausten tapainen säästöesitys?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ajatuksesi nyrjähti tuossa kohtaa. Kun luovutaan verosta joka pienentää kokonaisverokertymää, vaikutus voidaan kompensoida esimerkiksi toisen veron kevennyksellä tai menojen lisäyksellä. Vaikkapa mainitsemasi korvauksen korotuksella.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kannabis verolle? Kannabis antaa myös apua diabeteksen kohdalla. :)=

http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231560...

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Onko Tamminen aiheista pulaa? :)

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Aihe on hyvä ja joskus kirjoitinkin tähän lehteen asian vierestä. Soini on ymmärtänyt mistä kana kusee.

Toimituksen poiminnat