Jenkan tahti

Karmea uutinen keittiön punaisesta radiosta

Sinä yönä ja aamuna monen maailma järkkyi. Satojen perheiden elämä musertui täysin. Minä en tuntenut heistä ketään, mutta silti minäkin järkytyin. Niin pahasti, että muistan sen hetken vieläkin.

 

Olin vasta lapsi, mutta kuitenkin jo koululainen. Aamupalapöydässä äidin kanssa kuuntelimme uutisia keittiön punaisesta radiosta, joka aina nökötti pöydän reunalla. Muistan tuijottaneeni radiota. Muistelen, että ulkona oli vielä pimeää, oli kolea syysaamu, keittiössä tuttu kellertävä valo. 

 

Uutisissa kuvailtiin öisiä kauhunhetkiä kallistuvassa laivassa ja sitä, kuinka niin moni jäi jumiin autokannen alle. Miten pelastuneet odottivat kylmästä kankeina pelastuslautoilla hyisessä meressä. 

 

Radiouutinen syöpyi mieleeni; se oli varmaankin voimallisempi kuin tv-uutinen, sillä jouduin itse kuvittelemaan tilanteen sieluni silmin. Miten ihmiset paniikissa yrittivät rynniä pelastuskannelle. Osa onnistui, osa ei. Mieleeni jäi kuva pimeästä laivasta, jonka käytävillä ihmiset juoksivat lattianrajassa olevien hätävalojen opastamina. Jostain syystä juuri hätävalot jäivät mieleeni. Myöhemmin panin ne merkille risteilyllä ollessani.

 

Estonian uppoamisesta on tänään 20 vuotta. Tapaus tulee lähelle lähes jokaista suomalaista, sillä kukapa meistä ei olisi joskus matkustanut Itämeren laivoilla. Minä kuuntelin järkyttyneenä ja epäuskoisena radiouutista. En osaa edes kuvitella niiden tuntoja, joita onnettomuus koskettaa lähempää.

 

Muistan myös, miten kuulin WTC-iskuista (koulun jälkeen tv-uutisia katsellen) tai jopa prinsessa Dianan kuolemasta (äiti soitti töistä ja käski katsoa ylimääräiset tv-uutiset). Mutta Estonian kohdalla mielikuvat ovat kenties voimakkaimpia. Se tulee niin lähelle.

 

Se olisi voinut tapahtua minullekin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Tsernobylistä kuulin ensimmäisen kerran teini-ikäisenä bussin radiosta ja Estonista työmatkalla Tikkurilasta-Itäkeskuskeen, silloinkin bussilla...

Onneksi nykyään liikun omalla autolla ja radiosta kuuluu lähinnä musiikkia, mitä nyt yhteen kaksoistornien kompleksiin lennettiin lentokoneet mutta terrorria ja onnettomuuksia ei pidä sekoittaa toisiinsa.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Muistan radion liittyneen olennaisesti myös toiseen isoon onnettomuuteen: Konginkankaan bussiturmaan. Puoliunessa kuulin poikaystävän kelloradiosta uutisen turmasta. Kun heräsin kunnolla, luulin hourailleeni; eihän niitä uhreja VOINUT olla 23. Arvelin, että ehkä niitä oli "kaksi tai kolme" tai jotain vastaavaa. Mutta olin kuullut ihan oikein.

Muistelen myös, että sinä aamuna radiossa soitettiin (ikävä sattuma) Egotripin Matkustaja. Siitä lähtien olen liittänyt tuon laulun Konginkankaan turmaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun uutinen Sammy Babitsinin kuolemasta liikenneonnettomuudessa tuli illan TV-uutisissa, olin juuri kuunnellut radiosta sitä ennen hänen silloista suosikkihittiään: DAA DAA DAA DA DAADA, KIITÄÄ ALLA AUTOSTRAADA

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #9
Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #9

Sammy kuului niihin joille kenties oli parempi kuolla nuorena ja jäädä legendaksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kiusallinen, nurkkakuntainen mutta varmasti inhimillinen taipumuksemme pitää kirjaa onnettomuuksien suomalaisista uhreista tekee Konginkankaasta (23 menehtynyttä) yli 100 prosenttia murheellisemman tapahtuman kuin Estonia (10). Vuoden 2004 tsunamissa vastaava luku oli peräti 179.

Käyttäjän Pirjo-MaaritLiflnder kuva
Pirjo-Maarit Lifländer

Kuulin uutisen kotona aamulla,olin töihin lähdössä. Tuntui vaikealta uskoa tapahtunutta todeksi. Työpaikalla kuuneltiin radiosta uutisia ja ostettiin iltapäivälehdet. Siellä oli yksi virolaisrouva töissä, joka otti asian kaikkein raskaammin,koska pelkäsi, että hänen omaisiaan olisi menehtynyt siellä laivassa. Onneksi ei.
Varmaan kaikkein surullisin uutinen ja todellinen suuronnettomuus, minkä olin kuullut koskaan tapahtuvan omassa maassa.
Tämän päivän Hesarissa on juttuja aiheeseen liittyen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Olen yöpynyt hotelleissa silloin tällöin, mutta matkustajakodiksi kutsutussa majoituksessa vain kerran. Se sattui olemaan juuri tuo synkkä ja myrskyinen syksy-yö. Aamuvarhaisella me kaikki samassa talossa yöpyneet asiakkaat istuimme pitkän pöydän ääressä kahvittelemassa, ja radiouutiset raportoivat haaksirikosta Itämerellä, tuossa vaiheessa vielä hyvin hatarin tiedoin.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Mietin tuossa, että tuo oma muistikuvani saattaa kyllä liittyä myös vasta seuraavaan aamuun, kun aiheesta oli jo enemmän tietoa...Toisaalta muistelisin, että juuri tuolla hetkellä kuulin onnettomuudesta ensi kertaa. No, muisti on häilyväinen ja olin tosiaan vielä aika nuori.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mikään ei ole yhtä petollinen kuin ihmisen muisti! Tämä ei koske erityisesti sinua tai minua. Tietyt muistikuvat alkavat elää omaa elämäänsä, ja tapahtumien kertaaminen vuosien ja vuosikymmenien aikana voi aivan varmasti värittää niitä.

Joka tapauksessa Estonia on 90-lukulainen merkkipaalu, aivan kuin Kennedyn murha 60-luvulla, Tshernobyl 80-luvulla tai WTC:n tuho viime vuosikymmenellä. "Missä olit kun...?" Jokainen saa vastata, tarkoilla tai hämärillä muistikuvilla, useimmiten niiden yhdistelmällä!

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #6
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Estonia uutisen kuulin autoradiosta. Olin käymässsä Suomessa Japanista, jossa siihen aikaan asuin ja ajoin aamupäivällä vuokra-autolla Ruoholahden liepeillä.

Mieleen painuneempi muisto on kuitenkin, kun ensimmäisellä luokalla kansakoulua eräänä myöhäissyksyisenä aamuna saavuin Taivallahden koulun pihalle ja näin, että siellä oli lippu puolitangossa. Pihalla leikkivät lapset kertoivat uutista toisilleen Amerikan presidentin murhasta.

Jukka Mäkinen

En muista Kennedyn ampumista, mutta muista kun kadulla oli iso Viikko-Sanomien mainos missä luki viikkosanomienpunaisella: "AMPUIKO OSWALD".
Joku paavi kuoli samaan aikaan, ja mulla oli kaveri, Hannele, jota kutsuttiin jostain syystä Paaviksi. Siitähän riemu repesi isojen poikien keskuudessa.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Itse muistan itse tapahtumat, ja sään, säästä jää vahva mielikuva,
suunnilleen kaikki muu tapahtumien hetkiltä on utuista tai jäänyt kokonaan tallentumatta.
Estoniaan liittyen muistan kokeneeni lähes ylitsepääsemätöntä tarvetta lähteä paikanpäälle joskos voisin tehdä edes jotakin, mitä tahansa ja jouduin läpi yön painimaan sen avuttomuuden tunteen kanssa, ettei minusta siellä olisi kuin haittaa.

-----------------------

WTCC terroriin liittyen muistan omista tapahtumistani sen verran, että olin työpakulla keskustassa liikkeellä ja menossa jostain johonkin, jolloin autoradiosta tuli ensimmäinen tiedotus,
ajoin suoraa päätä kotiin television ääreen ja aivan ensimmäiseksi näkemään kuinka jälkimmäinen kone lensi päin tornia,
en osannut liikkua TV äärestä mihinkään seuraavaan pariin päivään.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Minäkin näin sen tokan koneen iskeytymisen. Muistaakseni se tapahtui kesken uutislähetyksen ja Maikkarin ankkuritkin äimistyivät tilanteesta.

Seuraavana päivinä oli yksi niistä harvinaisista kerroista, kun ostin molemmat iltapäivälehdet.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Ei ihminen turha maailman menossa ole. Ihminen osaa itkeä. Jos ei muuta, niin koiransa taikka vaimonsa kuolemaa.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Äitini ja isäni ovat kuolleet kymmenen vuotta välissään 1994 ja 2004. Äidin kuolemasta 46 päivän jälkeen upposi Estonia ja isän kuolemasta 36 päivän jälkeen oli tsunami Kaakois-Aasiassa. Molemmat olivat niin lähellä noita henkilökohtaisia suuria menetyksiä, että kuolemat sinänsä eivät järkyttäneet. Mutta, jos minulta kysytään milloin äitisi kuoli, niin mietin, että sehän oli se vuosi, kun oli Estonia. Tai jos mietin, että milloinkas tsunami olikaan niin sehän oli samana vuonna, kun isä kuoli.

Tsunamista tulee siis myös 10 vuotta tänä jouluna.

Käyttäjän havaintojamatkanvarrelta kuva
Tomi Tölli

Maastokuorma-autossa. Siellä olin 20 vuotta sitten. Suoritin varusmiespalvelusta ja olimme palaamassa metsäleiriltä jostain Haminan lähimetsistä. Väsymyksestä huolimatta muistan, että koko kaupungin liput olivat puolitangossa ja tätä auton lavalla ihmettelimme. Kasarmilla suruliputuksen syy sitten selvisi.

Estonian katastrofin mittakaava oli kyllä Pohjoismaisessa kontekstissa valtaisa. Lähes tuhat ihmistä hukkui. Ja kuten blogisti totesi, se olisi voinut tapahtua kenelle tahansa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Keittiön ratiosta mieki kuulin ja muistan aina sen hetken. Kuuntelin heti ja sitte otin pöyän laijjoissa kiini, mie jotenki eläydyin niin kovasti, että meinasin kait pyörtyä. Se meni niinko häkä päähän, että mitä yöllä oli tapahtunu ja tuli ihan hirveä olo. Piti oiken pakottaa mieli rauhottuun ja päätin, että töissä en puhu tästä asiasta, mie en halunu märsätä sieläko mie niin helposti itken, mutta sitä en muista, miten työpäivä meni oikeasti, mutta kamalaahan se oli, ihan hirveää.

Mie muuten olen jotenkuten oppinu selviähmään nuista kauhu-uutisista sillonko Lapuan patruunatehtaala oli se onnettomuus, siinä jotenki kasvoin kait aikuseksi. Niin ja Afkanistanin sota. Sillon aloin käsittää, eöttä maailmassa tapahtuu ja on aina tapahtunu isoja onnettomuuksia ihmisille.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Omat vanhempani olivat kyseisenä syysyönä Suomenlahdella risteilyllä. Kun avasin aamulla radion, kesti viisi minuuttia, ennen kuin kerrottiin Estonian nimi.

Järkyttävintä oli se, kun kuuntelin Eestin venäjänkielistä radiota päivällä, kun onnettomuuden uhrien ja pelastuneiden nimiä luettiin ohjelmassa.

Juhani Penttinen

WTC-tornien kaatumisten aikaan olin lomamatkalla Turkissa ja tietoisesti päättänyt olla perehtymättä maailman asioihin ja varsinkin suomalaisiin uutisiin pari viikkoa. Eräänä päivänä sitten aloin ihmettelemään kun paikalliset ja turistit tuntuivat lukevan sanomalehtiä aivan poikkeuksellisen paljon, uteliaisuuteni heräsi ja katsoin matkanjärjestäjän kansiosta suomenkieliset uutisreferaatit ja siinä isku sitten paljastui.

Estonian uppoamispäivänä menin ostamaan savukkeita kioskilta ja ihmettelin kun kaikkialla oli liput puolitangossa. Palattuani asunnolle avastin teksti-teeveen ja sain tiedon onnettomuudesta.

Tsernobyl-päivää en muista.

John F. Kennedyn murhan aikaan olin kansakoulun toisella. Hämärä mielikuva että illalla radiosta olisi tullut ylimääräinen uutislähetys ja vanhemmat tyrmistyneitä. Itse en sen kummemmin reagoinut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tsernobyl taisi pamahtaa sunnuntaina. Ajelin iltapäivällä autolla Helsingistä Tuusulaan ja ihmettelin, kun linnut lentelivät niin oudosti autojen eteen. Seuraavana päivänä istuskelin lämpimässä säässä ravintola Messeniuksen terassilla lukemassa Ilta-Sanomia ja perehdyin tarkemmin tuohon tapahtumaan, josta olin vasta aamu-uutisissa kuullut.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Tshernobyl-päivää" ei samalla tavoin edes ollut. Tietoa Pohjois-Euroopassa havaituista säteilyarvoista alkoi tihkua vähän kerrassaan, ja varsinaiseen onnettomuusuutiseen päästiin vasta vuorokausien kuluttua itse tapahtumasta. Sellaista oli neuvostotiedotus!

Neukkula romahti, mutta syntyi uudelleen vuonna 2000, kun sukellusvene Kursk tuhoutui Jäämeressä. "Olemme saaneet kontaktin miehistöön, eikä aluksessa ole hätää", raportoivat venäläiset. Totuus oli tasan päinvastainen: kaikki 118 merimiestä menehtyivät.

Jukka Mäkinen

Tsernobylin aikaan olin Raumalla duunissa, ja laskeuma tuli tietenkin sinne.
Ei mitään haittaa kunhan ei pimeässä hymyile. Ihmiset pelästyy kun ikenet hohtaa vihreänä.

Jukka Mäkinen

Estonian uppoamisen aikaan olin Turussa. Aamulla duunissa pohdittiin että miten helkkarissa ruotsinlaivan voi saada uppoamaan. Heitin ihan läppänä että pitää ajaa keulaportti auki, muuten siihen ei saa millään tarpeeksi vettä sisälle. Sen jälkeen piti tarkistaa arkistoista oltiinko tehty mitään kyseiseen laivaan. Jostain syystä ihmisten kuolema ei koskettanut juuri ollenkaan, se oli enemmänkin kuin tekninen dekkari. Ihmettelin jopa kun eräskin kaveri valitteli kuinka raskasta se oli hänelle veikkei ollut mitään suoria yhteyksiä. Lennonin ampuminen aikanaan sen sijaan tuntui.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset