Jenkan tahti

Kättäri lakkautetaan? – Ensireaktio

Synnytysten keskittäminen on ollut runsaasti esillä viime päivinä Helsingin Sanomissa. Tänään lehti kertoo, että Kätilöopiston sairaalan lakkauttamista 5–10 vuoden sisällä harkitaan. Siis vasta harkitaan, asiasta on selvitystyö kesken.

 

Mikäli artikkelista oikein ymmärsin, synnytyksiä siirrettäisiin Jorviin ja muuta naistentautien hoitoa Naistenklinikalle.

 

Reaktio on ainakin nettikommenttien perusteella aika tyrmäävä. Ykskantaan mielipide tuntuu olevan, että Kättäriä ei pitäisi lakkauttaa. En täysin ymmärrä tätä reaktiota, varsinkin, jos mielipidettä perustellaan sillä, että on itse synnyttänyt Kättärillä. Mikä peruste se on tyrmätä koko ajatus? Olen itse synnyttänyt niin Kättärillä kuin Jorvissakin, eikä minulla ole pahaa sanaa sanottavana kummastakaan. Tietysti Kättäri on historiallinen paikka, joten siinä mielessä lakkauttamispuheet herättävät ymmärrettävästi tunteita.

 

Aiheellinen ja iso kysymys kuitenkin on, miten Kättärin synnytykset saadaan “mahtumaan” Jorviin (ja muut toiminnot Naistenklinikalle). Tähän kysymykseen ei Hesarin juttu anna suoraa vastausta. Jos tämä saadaan hoitumaan ja henkilökuntaa ja puitteita on riittävästi, niin miksi ei. Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin kolme synnytyssairaalaa. Enemmän minua mietityttää synnäreiden lakkauttaminen muualla Suomessa, kun matkat pitenevät.

 

Esikoiseni syntyi jonain ihmeellisenä ruuhkahuippuna. Minun piti mennä synnyttämään Naistenklinikalle, mutta siellä oli sulku päällä. Kun soitin Kättärille, siellä sulku oli juuri saatu purettua ja pääsin siis sinne. Myöhemmin kuulin, että tuolloin myös Jorvi oli ollut vähän väliä sulussa, eli kaikki kolme pääkaupunkiseudun synnytyssairaalaa olivat vähän väliä täynnä.

 

Toisen raskauden aikana neuvolan terkkari ehdotti synnytyssairaalaksi Jorvia, koska Naistenklinikan remontti todennäköisesti lisäisi ruuhkaa Kättärillä. Suostuin, sillä mielelläni valitsin potentiaalisesti vähemmän ruuhkaisen vaihtoehdon. Matka sairaalaan pysyi suunnilleen samana. Ihme kyllä Jorvissakin oli remontti päällä (muttei kuitenkaan synnytysosastolla, onneksi): koko parkkihalli oli poissa käytöstä ja pihaparkki sen vuoksi tupaten täynnä. Kaikki kuitenkin järjestyi ihan hyvin.

 

Olisi kiinnostavaa kuulla tarkemmin, miten Kättärin synnytykset saataisiin siirrettyä Jorviin. Riittävätkö tilat? Luulisi, että jonkinlaista lisäpanostusta tarvittaisiin Jorvin synnärille. Kättärille annan plussan siitä, että synnytyshuoneessa oli amme. Vesi oli ainakin minulle hyvä kivunsiedätyshoito synnytyksen alkuvaiheessa. Jos synnytykset siirrettäisiin Jorviin, sinnekin soisi lisää tällaisia lääkkeettömiä kivunlievitysmahdollisuuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Jenni, tässä juuri on tämänkin asian ydin: "Ykskantaan mielipide tuntuu olevan, että Kättäriä ei pitäisi lakkauttaa. En täysin ymmärrä tätä reaktiota, varsinkin, jos mielipidettä perustellaan sillä, että on itse synnyttänyt Kättärillä. Mikä peruste se on tyrmätä koko ajatus?"

Moni on valmis vastustamaan tunnepohjalta aina kaiken vanhan lopettamista, mutta myös uuden rakentamista.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Niinpä. Tuntuu hassulta että kiintyy synnytyssairaalaan. Onhan se tietty merkittävä paikka ihmisen elämässä, mutta silti...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... on itse synnyttänyt Kättärillä. Mikä peruste se on tyrmätä koko ajatus?"

- Se on kaikkien perusteiden - hmm - äiti, jos sanontaa tässä yhteydessä on mahdollista käyttää.

Olen käynyt koulua Ruokolahden Vennonmäellä, joten koulun lakkauttaminen jopa vuosikymmeniä myöhemmin riipaisi sisintäni. Suoritin varusmiespalvelukseni Kouvolan keskustan kasarmilla, joten varuskunnan myöhempi alasajo riisti sydämen rinnastani. Työskentelin kesäpoikana Lappeenrannassa Pikisaaren sahalla, jonka taannoinen purkaminen ja asuinalueeksi muuttaminen olivat mielestäni törkeä kulttuuririkos.

Kun Lapinlahden sairaalan kohtalosta jokunen vuosi sitten keskusteltiin vilkkaasti, ilmoittautui moni "tv:stä tuttu" ja samaisessa sairaalassa hoitoa saanut julkkis puolustamaan laitosta juuri samankaltaisilla perusteilla. Oli ehdottoman kiinnostavaa kuulla tiettyjen taiteilijoiden siis kärsineen psyykkisistä ongelmista, mutta "olinhan siellä minäkin" -tyyppinen uudistustentorjunta on argumentointina auttamatta aina yhtä heppoista.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Ymmärrän ihan täysin, että monia voi riipaista Kättärin lakkauttaminen. (Siis esimerkiksi pitkään siellä työskennelleitä jne.)

Mutta sitä en ymmärrä, että se on ainoa peruste vastustaa ajatusta.

Käyttäjän MarttiRokka kuva
Martti Rokka

Hyvä uutinen. Kustannussäästöjä tulee, luulisin. Luin artikkelin rikkaasta Norjasta, jossa matkasynnytykset ovat Suomea yleisempiä.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Kättärin lakkauttaminen tuskin lisää matkasynnytyksiä.

Jukka Mäkinen

Synnytysten keskittäminen pitkien matkojen maassa on yksi keino julkisten synnytyslaitosten tason painamisessa alas.

Tarkoituksena on että varakkaammat, joilla on vakuutukset kunnossa, siirtyvät synnyttämään yksityisten lääkäriasemien synnytyspalveluihin, ja köyhä kansa saa synnyttää ruuhkaisissa alas ajetuissa julkisissa synnytyskeskuksissa, tien päällä tai kotisaunassa.

Seurauksena tietysti erilaiset synnytykseen liittyvät komplikaatiot, vammautumiset ja kuolemantapaukset lisääntyvät, mutta kuka nyt oikeasti köyhistä välittää. Ei poliitikot ainakaan.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Suomi on Suomi. Pitää vaan vastustaa. Pelastakaa lähikirjastot ja Makasiinit sekä kaikki muukin, jolla ei ole käyttöä, mutta jossa ennen kyllä pärjättiin! Pitäisikö rintamalla olleiden äijien lapsenlapset määrätä asumaan korsuihin? Sellaisessa ukkikin pärjäsi. Olen muuten syntynyt Mehiläisen yksityispuolella ja marginaalissa olleet lapseni Naistenklinikalla. Enemmän kuin kymmenen kertaa olen vienyt kukkasia Kättärille onnellisille äideille ja isille. Oleellista on saada paras mahdollinen hoito äideille ja lapsille ja myös isille. Sillä talolla ei ole itse asiassa mitään väliä.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

No, minäkin tietenkin "vastustan", koska esikoisemme syntyi minun "avustamani" Kätilöpoistolla ja, koska en edes tunne nimeä "Kättäri".

Ainoa hyväksyttävä perustelu on se, että niin naistenklinikan kuin jorvin yhteydessä on laaja-alainen sairaala kaikkine resursseinen.

Hajautetulla toiminnalla olisi edelleen omat persustelunsa, myös siksi, että Kätilöopisto sijaitsee lähempänä ja saavutettavissa itä-helsinkiläisiä suuria massoja kuin nämä muut kaksi kiireellisyystapauksissa.

Porvoo on lisäksi lopettamassa synnytysosaamistaan- myös hekö Helsingin keskustaan tai Jorviin ?

Ei, kun Kätilöopistolle ml. Vantaa ja muut pohjoiset ja itäiset kunnat.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Kieltämättä ihmetyttää, miksi Porvoon synnytysosasto pitää sulkea.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset