Jenkan tahti

“Hyvän ruoan” hinta alas

Lily-blogimaailmassa on noussut myrsky siitä, saako jokainen syödä, mitä haluaa. Ravintosuositusasioita on pohdittu täällä Uuden Suomen blogeissakin.

 

Kuluttajalle asetetaan jatkuvasti paineita omista valinnoistaan. Pitäisi syödä:

- terveellisesti

- eettisesti

- ympäristö ja ilmastonmuutos huomioiden

- monipuolisesti

- puoli kiloa kasviksia päivässä

- vain vähän punaista lihaa

 

ja niin edelleen. Eikä ruoka toisaalta saisi maksaa liikaa, ja pitäisihän sen maistua hyvältä. Ja sitten vielä se, mitä lapselleen syöttää. Suolaa ei saisi olla liikaa, nakkeja ja leikkeleitä tarjolla vain harvoin. Neuvolasta ja hammaslääkäristä saa aika erityyppisiä ohjeita.

 

Tunnen olevani huono ihminen, ostanpa sitten kotimaisia tomaatteja (kuormittaa ympäristöä kasvihuoneiden takia) tai espanjalaisia tomaatteja (menevätkö kotimaiset viljelijät nyt konkkaan?).

 

Kaiken huipuksi ruoka on Suomessa tosi kallista muuhun Eurooppaan verrattuna. Suomalaisen vähittäiskaupan kilpailussa “on jotain vikaa”. Niinpä.

 

Tuntuu välillä aika kohtuuttomalta olla nykyisissä olosuhteissa valveutunut kansalainen, ellei halua tehdä päivittäisestä ateriastaan kokopäivähommaa. Olosuhteille ei yksittäinen ihminen voi mitään – mutta päättäjät voivat. Poliittisilla päätöksillä olosuhteisiin voidaan vaikuttaa.

 

Hallitus asetti hiljattain sokeriveron ja myös limsojen verotusta korotettiin. Miksei hallitus saman tien asettaisi verohelpotuksia “hyvälle” ruoalle? Siis kepin sijasta porkkanaa. (Ideologisesti ajatellen kyse on samasta asiasta, mutta poliitikot tietysti sanovat, ettei verohelpotuksiin ole nyt varaa.) Hinta lienee aika tehokas tapa ohjata kulutusta.

 

Mitä se “hyvä ruoka” sitten on? No siinäpä kysymys. Ravintosuosituksistakin ollaan nykyään niin montaa mieltä. Mutta luulen, että kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisen on hyvä syödä kasviksia – uskallan väittää, että kasvikset ovat hyvää ruokaa. Mielestäni hallitus voisi hyvin esimerkiksi edistää ja kannustaa kansalaisten kasvisten syöntiä verohelpotuksella. Muitakin vastaavia kannustinmahdollisuuksia varmaan olisi. 

 

Myös vääristyneeseen kilpailutilanteeseen ja kaupan keskittymiseen sietäisi poliittisesti puuttua – tähän on tuntunutkin olevan halua useammassa puolueessa.

 

Ja me tavalliset kansalaiset…no, me voimme yrittää olla paitsi valveutuneita, myös stressaamatta liikaa tästä(kään) asiasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Niinpä. Syöminen on tehty hankalaksi, siis jos haluaa syödä ravintosuositusten mukaan ja halvalla. Ravintosuositukset vaihtuvat vähän välistä ja välillä tulee mieleen, että näitä ravintotutkijoita lahjotaan. Ja K- ja S-ketjujen monopolit pitävät huolta siitä, että ruuan hinta pysyy korkealla. Lidl on sentään vähän saanut pistettyä kampoihin näiden monopoliasemalle, mutta valtion tulisi tehdä tälle ihan oikeasti jotain. Pitäisikö valittaa Euroopan Unionin kilpailuviranomaisille ennen kuin tähän kilpailun vääristymään saadaan muutosta?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kilpailu on kallista, jatkuvasti tule esim. postiluukusta tarjousesitteitä,
jossa kuvat jauhelihapaketeista ja nakeista.
Kaupoissa on valtavat valikoimat, mm. leivistä suuri osa jää myymättä. Hävikkikin lasketaan mukaan hintoihin.
Jos jollain on tapana säästää kaupan kuitit, voisi tarkastaa miten paljon elintarvikkeiden hinnat on noussut viime aikoina. Ruokakoriindeksit valehtelevat reippaasti.
Ruokasuositusten suhteen täytyy vaan turvautua terveeseen järkeen ja omiin tuntemuksiin. Jos esimerkiksi pinaatti aiheuttaa sydänvaivoja niin kannattaa välttää.

Jotu Karjalainen

Ensi viikolla kehysriihessä tullaan kaiken ruuan hintaa nostamaan 3% alvin nostolla.

Veikko Penttinen

Ihminen on sitä mitä syö ja ajattelee, mutta ajattelevatko ihmiset tarpeeksi mitä syövät. No lihavuus- ja masennuslääketilastojen mukaan eivät, sillä oikein syöminen on mielenterveydelle lähes yhtä tärkeä kuin oikein ajattelu.

Janne Suuronen

Minusta hallituksen tulisi verohelpotusten muodossa tukea heteropariskuntia. Tai muuten vain kannustaa heteroliittojen syntymiseen.

Mutta sellainen kansalaisten eettinen ohjaaminen ei tietenkään käy usein samoille itsensä arvoliberaaleiksi luokitteleville ihmisille, jotka katsovat oikeudekseen tai jopa suorastaan velvollisuudekseen ohjailla muiden ruokatottumuksia.

Kaksilla rattailla kuljetaan. Ihan sama, onko kyse suoranaisista kielloista vai porkkanoista. Saman mitalin kääntöpuolia. Halutaan yhteiskunta ohjailemaan kansalaisten valintoja yksissä asioissa, kun taas toisissa huudetaan täydellisen vapauden perään.

Kaksinaismoralisteja Suomessa riittää.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Niin, sehän tässä juuri on, että jokainen valinta heijastelee tiettyä arvopohjaa. Ihan jokainen. Olet ihan oikeassa siinä, että sokerivero eli keppi ja terveellisten ruokien verohelpotus ovat sama asia.

Jotkut arvot kuitenkin hallituksenkin valintojen taustalla aina vaikuttavat. Siinäkin tapauksessa, että kansalaisten ruokailutottumuksiin ei pyrittäisi vaikuttamaan lainkaan.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

häh miten tää liittyi aiheeseen? Vai oliko tämä kenties joku blogistin aiempaan tekstiin viittaava pottuilu tms? Aika typerä idea minusta, eikä liity bloggauksen aiheeseen eli ruokaan.

Heteroita ja homoja ihmiset ovat luonnostaan ilman valtion sen kummempaa kontrolliakaan.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Parhainta on kaikki alkuperäinen ruoka.

Aikoinaan oli weetabex alkuperäinen vehnä, kuten speltti, lapset rakastivat
sitä, eivät varmaan enää, jos se muutettu hybridiksi. Tehtiin englannissa, koska siellä ei suostuttu heti hybridi viljaan. Suomalainen hybridivilja
on maailman kuulua, koska omat tutkijamme saivat nobel palkintoja.

Tutkijoiden työ on monimutkaista, koska kukaan ei koskaan tienyt miten
uudet asiat vaikuttavat ihmiseen. Nyt tiedämme gliadenin ja gluteenin
olevan pahasta.

On kaalikin hybridi. On moni muukin. Jos kaikki hybridi ei ole nautittu
aikaisemmin, ja geenit sopeutuneet, käy kuten suomessa aikoinaan, moni
kuolee nuorena niiden sopimattomuudessa. Emme silti pelkää mitään
muunneltua, emmekä pelkää virusten avulla GM ruokaakaan. Olemme kaiketi
päättäneet, että tuli mitä tuli, suomalainen elää.

Olemme palauttamassa alkuperäistä viljelyä, mutta emme tarpeeksi vauhdikkaasti.

Olen huolissani muistakin ympäristön myrkyistä, koska esim. fluori on
paljon tuhoisampaa ravinneköyhässä kehossa. Eipä se hampaiden ja ikenten
terveyttä ainakaan auta, kaiken lisäksi emme saa tarpeeksi k-vitamiineja.
Nehän ovat vain yksinkertaisissa rasvoissa, ja elin tärkeitä hampaille ja
endokriiniterveydelle. Kuinka kenenkään veri voi olla tervettä, jos kaikki
aineet puuttuvat, ja hapenkantokin on vaarassa liiassa sokerin käymistilassa. Huolesi on tosiaan aiheellinen, mutta eihän tästä ongelmasta
saisi puhukaan. Kenenkään ei tulisi pahastua siitä, että meitä on kaikkia
yhdessä sun toisessa johdettu, kuten engl. sanonta kuuluu, slowly down the garden path...and the garden is not so pretty!

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

On se vaikeaa kyllä. Eilenkin isoimmaksi ongelmaksi muodostui, etten kerennyt syömään. En kerennyt syömään ennen luentoa, koska se alkoi aiemmin kuin olin muistanut. Seuraavan kerran kun olisi ollut hetki aikaa niin en kerennyt käydä edes kaupasta ja nappasin kirjaston kahvilasta mukaan leivän. Ruokaa kerkesin laittaa vasta illalla kotona, jonne ylipäätään kerkesin vasta yhdenksän maissa takaisin.

Mä en tiedä ketä ne on ne täydelliset ihmiset jotka joka aamu herää aikaisin, käy lenkillä, syö puuroja ja tuoreita hedelmiä ja kellä loppupäivänäkin on töiden ja kotiaskareiden jälkeen käydä siellä kauempana kaupassa missä saa kunnolla luomua ja reiluakin ruokaa ja sitten valmistaa ateriat kotona from the scrats.

No, tein linssikastiketta pohjana valmiskastike, joka maksoi ihan liikaa. Linssit sentään ovat kuitenkin terveellisiä ja halpoja proteiininlähteitä.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Muistan tuon aikajakson elämässä :)

Toimituksen poiminnat